Siirry sisältöön

Hautakivi uurnahaudalle

Uurnahautaus on yhä yleistyvä hautaustapa ja osalla hautausmaista on aloitettu käyttämään uurna-alueita uurnahautausta varten. Hautausmaan uurnapaikoilla saattaa olla erinäisiä sääntöjä liittyen esimerkiksi hautakiven leveyteen.

Hankittaessa hautakivi uurnahaudalle tulee ottaa huomioon, että samaan hautaan haudataan usein enemmän vainajia kuin arkkuhautauksessa. Samaan hautaan ajan saatossa haudattavien uurnien määrää kannattaakin pohtia etukäteen.

Helpoiten saat tiedon hautakivien koon rajoituksista suoraan seurakunnalta tai kysymällä meiltä.


Pienet hautakivet – nimilaatta vai kaiverrus?

Mikäli uurnahaudalle päädytään valitsemaan pieni hautakivi, muistolaatat osoittautuvat käytännölliseksi vaihtoehdoksi nimien merkitsemiseen. Muistolaatat mahdollistavat saman tiedon pienemmässä tilassa kuin kaiverrettaessa ja näin hautakiveen saadaan varmemmin mahdutettua tarpeelliset tiedot.

Merkitsemistavan valinnassa auttaa, kun pohtii kuinka monta nimeä samaan hautakiveen tullaan kokonaisuudessaan mahduttamaan. Epävarmoissa tilanteissa ensimmäiset nimet voidaan kaivertaa ja myöhemmin siirtyä nimilaattojen käyttöön.

Valikoimassamme on useita erilaisia muistolaattoja, joihin voit tutustua tarkemmin hautakiven koristeet sivullamme.

Autamme mielellämme mahdollisissa kysymyksissä sekä hautakiven suunnittelussa!

Ota yhteyttä

Alempana näet muutamia esimerkkejä hautakivistä uurnahaudalle. Voit tutustua koko hautakivien valikoimaamme omalla sivullaan.